Turun Sanomat
Maanantai 4. elokuuta 2003 · 10. vuosikerta · päätoimittaja Ari Valjakka



Teatteri

TS/Timo Jerkku
Valaistuksen saanut Lea (Vappu Nalbantoglu, vas.) suostuu isänsä Sakeuksen (Juha Hurme) toiveeseen ryhtyä farisealaisen Joasin (Juha-Pekka Mikkola) morsiameksi vaikka rakastaakin toista.
 

Yövieraat: Lea

Yövieraiden nimellä Kustavissa esiintyvä Nälkäteatteri on tänä vuonna liikkeellä laajalla repertoaarilla. Ohjelmassa on kaikki kymmenen tähän mennessä valmistunutta Volter Kilpi - ja Aleksis Kivi -tulkintaa ja lisäksi musiikillinen Aaro Hellaakoski -ilta, Rosa Liksomin ja Timo K. Mukan teksteistä koottu Syntinen laulu, Sylvi Kekkosen tuotantoon perustuva Piha keinuu sekä lapsille suunnatut Mettässä kasvanheet ja Aika matka.
   Ohjelmaan on vielä lisätty Turun kaupunginteatterissa viime näytäntökaudella ollut Juha-Pekka Mikkolan yhden miehen esitys Duuni, joka nähdään huomenna lauantaina Rentolassa Yövieraiden viiden esityksen sarjan viimeisenä klo 22 alkaen.
   Yövieraat jatkavat esityksiään Volter Kilpi -kirjallisuusviikon jälkeenkin, 27.7. saakka.
   Tämänvuotinen uutuus Kustavissa on Aleksis Kiven Lea. Sen pohjana on Luukkaan evankeliumin tarina tullimies Sakeuksesta, joka kiipesi puuhun Jeesuksen nähdäkseen. Näytelmässä Sakeuksen tytär Lea ja saddukeus Aram rakastavat toisiaan, mutta isä haluaa naittaa tyttärensä Joas-fariseukselle, koska tämä on Aramia rikkaampi.
   Lea on tähän asti vastustanut isänsä tahtoa, mutta nähtyään Jeesuksen ja kuultuaan tämän puheita, nuori nainen omaksuu Kristuksen rakkauden opin sydämestään ja sielustaan ja päättää mukautua isänsä tahtoon. Liikuttuneena Sakeus haluaa myös tavata ihmeellisen Jeesuksen, ja kuten evankeliumikin kertoo, tämän kohtaamisen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen.

Kokonaisuus
appelsiinissa

Aiemmista Yövieraiden esityksistä tuttuun tapaan Lean ulkoinen toteutus on karu, sisäinen sitäkin rikkaampi. Pöydän, tuolin ja tikapuiden lisäksi muita lavasteita ei juurikaan ole, jos ei oteta lukuun koko ympäröivää luontoa ja ensi-illassa esityspaikkana ollutta Tuulentuvan pihapiiriä. Tarpeistoa ovat heinäseiväs Joasin joka taholla heiluvana keppinä retkikeittimen kattila rahakirstun virkaa hoitamassa - ja appelsiini.
   Tämä kullankarvainen hedelmä tuo näytelmään tapahtumapaikan, eteläisten maiden tuntua, mutta se symboloi muutakin: kiellettyä hedelmää ja mammonaa. Kun Joas näytelmän loppupuolella murskaa appelsiinin kourassaan, ele kiteyttää teoksen käännekohdan: kielletty muuttuu sallituksi ja kulta mullaksi.

Todellista
ilosanomaa

Leassa on kyse rakkaudesta ja sen täyttymyksestä sekä elämisen oikean sisällön löytymisestä. Yövieraiden työryhmä kertoo nämä vanhat totuudet sellaisella vilpittömyydellä ja tuoreudella, että niistä löytyy todellinen ilosanoma.
   Etenkin Vappu Nalbantoglu Leana säihkyy kirkastuksen saaneena naisena. Sydämensä valitun jättäminen yleisen rakkauden opin toteuttamiseksi on sellainen väite, jonka teeskentelemättömyyteen on vaikea uskoa. Nalbantoglu saa sen kuitenkin näyttämään mahdolliselta.
   Samaa lapsekasta riemua huokuu myös Juha Hurmeen Sakeus. Kun hän tarttuu palvelija Rubenia (Emmi Pesonen) kädestä ja lähtee juoksujalkaa kirmaamaan Jeesuksen luo painuvan auringon kajossa, näkymässä tavoitetaan jotain todellista Jeesuksen neuvosta ottaa sana vastaan lapsen kaltaisena. Ja kun Sakeus kertoo luovuttavansa koko omaisuutensa pois ja vakuuttaa kuitenkin olevansa rikkaampi kuin koskaan vahvistaen sanojaan nyrkkiään ilmaan iskien, niin voi sitä olemisen riemua!
   Muutenkin Leassa viehättää rentous ja ilotteleva, liiallista hiomista kaihtava ote. Tällä porukalla on ollut selvästikin lystiä tehdä Leaa, ja hauskanpitoa on myös sen katsominen.

Ilki-
kurisuutta

Aleksis Kivi ja Yövieraat tuntevat ihmisen sen verran hyvin, että he panevat katsojien nautinnoksi valaistuksen saaneet henkilötkin vielä vihastumaan ja nauttimaan vahingonilosta. Ja luulenpa, että näytelmän loppuratkaisussakin, jossa kristinuskoon "kääntyneet" Lea, Sakeus, Aram ja Ruben siunaavat heidät kironneen Joasin, on ilkikurisuutta; mikäänhän ei harmita vihastunutta enemmän kuin se, että hänen vihaansa ei oteta vakavasti vaan lannistetaan hyväntahtoisuudella.
   Juha-Pekka Mikkola on Joasina oikea farisealaisuuden perikuva, rahanhimoinen teeskentelijä, jonka avioliittoaikeet perustuvat puhtaaseen hyödyn tavoitteluun ja jonka oman tekopyhyytensä takia on vaikea uskoa muistakaan muuta. Ja kun kerran Kivi on tällaisen irvikuvan kirjoittanut, niin Mikkola ottaa siitä kaiken irti. Hänen Joas-jäykkistään nauraa mielikseen.
   Aram on Lean henkilöistä draamallisesti vähiten kiinnostava, joskin välttämätön vastavoima. Ehkä juuri ristiriidattomuuden takia Mika Silvennoisen Aram jää hieman hahmottomaksi taustalle, vaikka kahdenkeskisessä kohtauksessa Lean kanssa löytyykin intohimoa.

IRMELI HAAPANEN


Aleksis Kivi: Lea, ohjaus Juha Hurme. Yövieraat Kustavin Volter Kilpi -viikolla 16.7.2003.

Päivitetty 18.7.2003 11:03:30 | Tulostettava versio

18.7.2003

Yövieraat: Lea

Sivun alkuun

Copyright © 2002 Turun Sanomat